- Sisältö arkistoitu
Tätä verkkosivustoa ei enää päivitetä. Sisältö kuvastaa vain julkaisuhetken tilannetta ja voi olla vanhentunutta.
Ks. komission jäsenten kollegio toimikaudella 2024–2029
Jos haluat siirtyä arkistoidulla verkkosivulla olevasta linkistä toiselle sivustolle, kopioi linkin verkko-osoite (URL) selaimen osoiteriville ja poista sen alusta arkistopalvelun osa.
Tehtävät
- muodostaa osallistavia ja tasavertaisia kumppanuuksia, joiden avulla vähennetään köyhyyttä ja tuetaan kestävää kehitystä maailmanlaajuisesti
- vastata kansainvälistä yhteistyötä ja kehitystä koskevasta EU-politiikasta
- tehdä kumppaneiden kanssa yhteistyötä, jolla edistetään demokratian, oikeusvaltioperiaatteen, hyvän hallintotavan, ihmisoikeuksien ja muiden EU:n arvojen ja periaatteiden noudattamista
- ohjata EU:n kehitysyhteistyön rahoitusvälineiden suunnittelua ja täytäntöönpanoa
- edistää EU:n ja sen jäsenmaiden välistä koordinointia kehitysyhteistyön alalla
- tehdä tiivistä yhteistyötä muiden komissaarien kanssa EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuuden varmistamiseksi
Toimeksiantokirje
- 1. JOULUKUUTA 2019
Kuuleminen Euroopan parlamentissa
- 1. JOULUKUUTA 2019
Avoimuus
Komission avoimuusperiaatteen mukaisesti komissaarit ja heidän kabinettinsa jäsenet julkaisevat tiedot tilaisuuksista, joissa he tapaavat organisaatioiden edustajia tai itsenäisiä ammatinharjoittajia.
- Komissaari Urpilaisen tapaamiset
- Komissaarin kabinetin jäsenten tapaamiset
- Komissaari Urpilaisen virkamatkat
Komission jäsenten toimintasääntöjen mukaisesti kukin komissaari julkaisee ilmoituksen sidonnaisuuksistaan.
Virallinen allekirjoitettu sidonnaisuusilmoitus on julkaistu tämän sivun lopussa.
Kaikista ilmoituksista julkaistaan toimintasääntöjen mukaisesti myös koneluettava toisinto.
Sidonnaisuusilmoitus laaditaan komission jäsenten toimintasääntöjen 3 artiklan ja liitteen I mukaisesti.
Henkilöhistoria
- 2019-2024Kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari
- 2014-2019Kansanedustaja (Vaasan vaalipiiri)
- 2017-2019Ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustaja
- 2008-2014Suomen sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja
- 2013-2014Suomen kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtaja
- 2011-2014Valtiovarainministeri, pääministerin sijainen ja kansanedustaja
- 2013-2014Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), kehityskomitea
Blogi
- News blog
Looking back at 2022 – building international partnerships amid a “perfect storm” of crises
- Arvioitu lukuaika: 5 min
- News blog
Exactly one year ago, on 8 April 2020, we launched our Team Europe global response to COVID-19. As soon as the pandemic was declared, all major European development actors decided to come together in the understanding that as long as we are not all safe, no one is safe.
- Arvioitu lukuaika: 4 min